Tulosta Tekstin koko: a A A

Hyvä testamentti

Merimieskirkko mukana kansalaisjärjestöjen Hyvä testamentti -kampanjassa, joka haastaa suomalaiset asennemuutokseen.

LEHDISTÖTIEDOTE 19.1.2015

Hyvä testamentti -kampanjalla kannustetaan päättämään jo elinaikana, mitä omaisuudelleen haluaa tehtävän kuolemansa jälkeen. Sivuston lisäksi kampanjalla on oma lakiasiantuntija vastaamassa testamentin tekemistä koskeviin kysymyksiin.

Arvioiden mukaan suomalaisista noin kymmenen prosenttia on tehnyt testamentin. Vuosittain Suomessa tehdään noin 15 000 testamenttia. Vastaavasti noin joka viides ruotsalainen on laatinut testamentin.

 "Testamentin tekemiseen liittyy paljon myyttejä ja moni koee, ettei saa asiasta riittävästi tietoa. Hyvä testamentti -kampanjan tavoitteena on tiedon lisääminen sekä asennemuutos", kertoo kampanjan koordinaattori Pia Tornikoski.

Testamentilla voi varmistaa itselle tärkeän asian tukemisen
 

Vain lapsilla ja lähisukulaisilla on lainsäädännöllinen mahdollisuus perintöön. Olipa henkilöllä perhettä tai ei, kaikissa tapauksissa ihminen voi itse päättää omaisuutensa jakamisesta tarkemmin testamentilla. Omaisuutensa voi testamenteta joko osaksi tai kokonaan jollekin henkilölle tai taholle. Testamentatusta omaisuudestaan voi nauttia aina viime hetkiin saakka, sillä testamentattu omaisuus siirtyy sen saajalle vasta nykyisen omistajan kuoltua.

"Testamenttaus on oman omaisuuden hyödyntämisen aktiivista suunnittelua siinä mielessä, että varojaan voi ohjata sellaisen toiminnan pariin, jonka kokee tärkeäksi. Hyvä testamentti -kampanjassa on mukana 14 yleishyödyllistä yhteisöä, jotka edustavat laajasti erilaisia hyväntekeväisyyskohteita", kertoo Pia Tornikoski.

Perinnöt ovat tärkeä, joskin toistaiseksi vielä pieni tulonlähde suomalaisten yhteisöjen näkökulmasta. Suomalaisista joka kolmas lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, mutta vain yksi prosentti kokee testamentin tekemisen järjestön hyväksi mieluisaksi tavaksi tukea yleishyödyllistä toimintaa (TT 2014). Hyvä testamentti -kampanjassa mukana olevat järjestöt uskovat, että tietoa lisäämällä yhä useampi suomalainen haluaisi tehdä testamenttilahjoituksen.

Suomen Merimieskirkko mukana vastuullisessa kampanjassa
 

Suomen Merimieskirkko kiittää sydämellisesti vuosien saatossa saamistaan testamenttilahjoituksista. Niiden avulla Merimieskirkko on mm. ylläpitänyt merimieskirkkokiinteistöjä, korjannut saunoja ja auttanut hädässä olevia ihmisiä. Mahdollisilla uusilla testamenttilahjoituksilla Merimieskirkko tarjoaa diakonia- ja sosiaalipalveluja niitä tarvitseville.

"Tuhannet merenkulkijat työskentelevät jopa kahdeksan kuukautta ilman mahdollisuutta käydä poissa laivalta. Moni rekkamies viettää tunteja tai jopa päiviä autossaan pääsemättä rekkaparkista kilometrien päässä sijaitsevalle kirkolle. Tarjoamme avullanne näille lähimmäisillemme keskusteluapua, kuljetuspalvelua kirkolle ja ostoksille sekä mahdollisuutta olla yhteydessä netin tai puhelimen välityksellä kotiinsa. Sadat lapset ja nuoret osallistuvat merimieskirkkojen toimintaryhmiin. Näin ehkäisemme heitä syrjäytymästä ja teemme samalla ongelmia ennaltaehkäisevää perhetyötä", kertoo Suomen Merimieskirkon talousjohtaja Kirsi Wallén.

Kaiken tämän mahdollistamiseksi Merimieskirkko on liittynyt vastuuliseen testamenttikampanjaan ja ottaa vastaan lahjoituksia. Lue lisää täältä. Kiitos, että välitätte!