Tulosta Tekstin koko: a A A

Kirja-arvioita 2/2015

Tuula Kousa (toim.): Ranskan viimeisen kuninkaan retkikunta – La Recherche Lapissa. JNS, 2014.

Harri Syrjänen: Saaristoruokaa. Otava, 2015.

Kuninkaallinen Lapin-matka


”Hyvä herra paroni, koska Huippuvuorille ja Lappiin suuntautuvalla tutkimusmatkallamme havaintojen onnistuminen riippuu reittivalinnoista, säätilasta jne., on järkevintä olla laatimatta liian tiukkaa aikataulua, vaan valita eri vaihtoehtojen välillä.”  Tämän kirjeen lähetti ranskalais-pohjoismaisen retkikunnan johtaja Joseph Paul Gaimard maaliskuussa 1838 Ruotsiin tiedeakatemian sihteerille.

Aikataulu oli venynyt La Recherche -korvetin kunnostuksen vuoksi. Lopulta päästiin purjeille kesäkuun puolivälissä ja laiva suuntasi arktisille vesille kohti Huippuvuoria. Hankkeen tukija oli Ranskan viimeinen kuningas (1830–1848) Louis-Philippe (1773–1850), joka itsekin oli nuorena käynyt Pohjolan perukoilla.

Tätä kaikkea valaisevat harvinaiset kuvalöydöt ja historiikit suurteoksessa Ranskan viimeisen kuninkaan retkikunta – La Recherche Lapissa. Kirjan artikkelit on toimittanut Tuula Kousa. Arvovaltainen tutkijajoukko kertoo varjoon helposti jäävistä episodeista, kuriositeeteista ja sattumista muun muassa. Aikansa suurimmasta näin pohjoiseen suuntautuneesta retkestä on dokumentointi erikseen arvostetun teossarjan muodossa.

Korvetin ensimmäinen reissu meni melkein pilalle, sillä kohteisiin päästessä oli lyhyt kesä jo ohi. Osa tieteentekijöistä jäi Hammerfestiin tutkimaan kuitenkin edes revontulia. Seuraavana vuonna 1839 lähdettiin uuteen yritykseen.

Lapin oppaaksi oli pestattu Lars Levi Laestadius, joka sai itsekin aineistoa ja laati sittemmin saamelaiskulttuurin merkkiteoksen Katkelmia. La Recherchen tutkimusjohtajan ja lintutieteilijän Gaimardin nimi on merkitty harmaamerimetson latinankieliseen nimeen. Monilla muillakin pienillä tai suurilla asioilla on kosketuskohtia tuohon tutkimusmatkaan.

Kulttuurianekdooteista kiinnostuneet löytävät tästä teoksesta myös entisajan juoruilua tosipohjalla. La Recherchen tukija Louis Philippe oli nuoruudessaan Orléansin herttuana vuonna 1795 tehnyt Lappiin niin sanotun sivistysmatkan, grand tourin, ja yöpynyt Muonion pappilassa. Ranskalaisen mentyä piika huomasi olevansa raskaana ja synnytti ajallaan pojan (1796). Tämä kuninkaallisen Orléansin suvun vesa käytti nimeä Erik Kolström, eikä piitannut korkeasta syntyperästään. Varsinkin Ruijassa Erikin suku kukoistaa ja voi hyvin.
 

**

Eläkäämme sillisti
 

Ruoka- ja tanssitaituri Harri Syrjäsen joviaali persoona kantaa osaavasti sekä televisio-ohjelman että myös siihen perustuvan samannimisen kirjan Saaristoruokaa. Siinä kokki Syrjänen veneilee Suomenlahdella, Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen saaristossa, taustoittaa kohteita kulttuurilla ja hankkii paikallisilta tuottajilta parhaita raaka-aineita. Sitten kokkaamaan ja välillä herkuttelemaan saaristolaistenkin pöytiin.

Korppoossa Thomas Johanssonin maatilalla naudat laiduntavat niityillä ja metsissä ja hörppäävät päälle merivettä. Thomakselta saadaan isosyistä paistilihaa, joten Naudan kuvepaistia valmistelemaan. Suola ja pippuri riittävät mausteiksi. Kun grillauspinta on saanut väriä, liha kääritään folioon kypsymään. Paistomittarissa voisi olla 52 astetta.

Nauvon Ytterholmissa Charlotta Björklöfin lampaat samoilevat nekin vapaana luonnossa. Sama nautinto on noin viidenneksellä Suomen lammastilojen karjalla. Björklöfin karitsan sisäfileestä Syrjänen ohjeistaa rosvopaistin höysteineen. Kun leivinpaperiin, sanomalehteen ja lopulta folioon kääritty kokonaisuus on grillattu, luonnehdinta on ”supermehevää”.

Pitsaa ei sovi unohtaa edes merimatkoilla, joten tämä Syrjäsen nimeämä ”kansallisruoka” täyttyy rapusilakalla, mädillä, savukampelalla ja sipulisillillä. Syrjänen muistuttaa sillinkalastuksen parhaista ajoista Suomessa aina 1970-luvulle asti, jolloin sillikannat romahtivat. Pyynti kiintiöitettiin Atlantin rantavaltioille, eivätkä meikäläiset enää päässeet pyyntiin mukaan. Silti Syrjänen rohkaisee hiillostetun sillifileen, perunasalaatin ja siianmädin voimalla: ”Eläkäämme sillisti!”

Hauki on rantarosvoista syötävin. Tekihän Väinämöinenkin kanteleen juuri hauen leukaluusta, eikä kirjolohen, kokki filosofoi ja antaa vakuudeksi ohjeen, miten hauki paistetaan. Suolaa, pippuria, voita, palaset pannuun. Piparjuurilastuja veistetään kuorimaveitsellä päälle ja lisukkeena paistettua fenkolia sydänsalaatin kera.

Saaristoruokaa-teos on sekoitus vanhaa ja uutta ruokaperinnettä. Tällä reseptillä kirjan on tarkoitus esitellä saastumattomien alueiden puhtaita makunautintoja ja herättää samalla kiinnostusta saariston kulttuuriin ja historiaan. Syrjänen kiittelee saarelaisten yritteliästä elämänasennetta ja ystävällisyyttä. Ei olisi pahitteeksi saada näitä jakoon, kirja viestii.

Se on kaikin mokomin hyväntuulen ruokakirja, suorasukainen, saivartelematon, vaikka kulttuuriosioissa meneekin välillä lennokkaasti yli laidan.

 

Tekstit: Irmeli Tanttu