Tulosta Tekstin koko: a A A

Vuosivapaaehtoiseksi merimieskirkolle?

Vapaaehtoistyö merimieskirkolla on vahvistava kokemus. Vuosivapaaehtoiset  ovat työtiimin täysiä jäseniä ja vastaavat itsenäisesti heille uskotuista tehtävistä. Tarvitsemme jatkuvasti myös muita vapaaehtoisia ja kiireapulaisia eri toimipaikoillemme.

Vuosivaapaaehtoinen

Useimmissa Suomen Merimieskirkon toimipaikoissa Euroopassa toimii yksi tai useampi vuosivapaaehtoinen. Vuosivapaaehtoiset ovat laadittavan palvelusopimuksen mukaan työtiimin täysiä jäseniä ja vastaavat itsenäisesti heille uskotuista tehtävistä. Vuosivapaaehtoisen palvelusopimus tehdään vuodeksi.

Hakuaika on pääsääntöisesti maalis-huhtikuussa, mutta paikkoja kannattaa kysellä ja hakulomake täyttää myös muina aikoina. Hakijoilta edellytetään ajokorttia, ajokokemusta, rohkeutta ajamiseen, kielitaitoa (vähintään englanti), motivaatiota, joustavuutta ja hyviä sosiaalisia taitoja.

Työ eri tehtävineen, velvoitteineen ja joustavinen työaikoineen ei valitettavasti sovellu esimerkiksi yksinhuoltajavanhemmalle. Vuosivapaaehtoisen pesti sopii sen sijaan erinomaisesti opiskelusta tai palkkatyöstä välivuotta pitävälle ja kansainvälistä kokemusta haluavalle. Työstä ei EU-säännösten mukaan saa maksaa palkkaa, mutta Merimieskirkko kustantaa matkat (kauden alussa ja lopussa), (solu)asunnon ja ruoat. Ruoka joko laitetaan kirkolla tai maksetaan aina takaisin kuittia vastaan.

Vuosivapaaehtoisten tehtävät jakautuvat muutamaan pääalueeseen:

  • keittiötyö ja ruoanlaitto
  • siivouspalvelu
  • vastaanotto-, asiakas- ja myyntipalvelu
  • majoituspalvelu
  • työ merenkulkijoiden parissa
  • työ rekkamiesten parissa
  • lapsi- ja perhetyö
  • nuorisotoiminta
  • kiinteistöhuolto

Huomioi, että eri merimieskirkoilla työ painottuu eri osa-alueisiin, ja kaikilla kirkoilla ei ole kaikkia yllä lueteltuja tehtäviä. Yleinen periaate merimieskirkoilla on, että kaikki tekevät kaikkea mahdollista työtä.

* Keittiö-, siivous-, asiakas- ja majoituspalvelu
Toimenkuvaan kuuluu ruoan valmistus, tarjoilu, siivous, myyntityö kanttiinissa ja kirkon Suomi-kaupassa, majoitustoimintaan liittyvät työt, juhlien ja myyjäisten valmistelu ja toteutus sekä luonnollisesti ystävällinen asiakaspalvelu ja keskustelu kirkolla kävijöiden kanssa. Näitä tehtäviä on tarjolla erityisesti Lontoossa ja Hampurissa sekä majoitustoimintaa lukuun ottamatta Brysselissä ja Rotterdamissa.)

* Työ merenkulkijoiden ja rekkamiesten parissa
Tehtävänkuvaan kuuluvat laivakäynnit satamaan saapuvilla laivoilla, joissa työskentelee suomalaisia merenkulkijoita. Laivalla työntekijä on kirkon edustaja, jota sitoo luottamuksellisuus ja ammatillisuus. Merenkulkijoita palvellaan perinteisesti tarjoamalla keskustelua ja uusia sanomalehtiä luettavaksi sekä kuljetuspalveluja kirkolle ja retkille. Laivakäynneillä vaihdetaan samalla laivalla olevat lainakirjastot ja -videot. Rekkamiesten palvelu keskittyy erityisesti kuljetuspalveluihin ja keskusteluihin. (Näitä tehtäviä on tarjolla erityisesti Hampurissaa, Lyypekissä ja Rotterdamissa.)

* Lapsi-, perhe- ja nuorisotoiminta
Lapsi-, perhe- ja nuorisotoiminnan vuosivapaaehtoinen toimii erilaisten kerhojen ja pyhäkoulun sekä nuorteniltojen vetäjänä. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu osallistuminen au pair- ja leiritoimintaan. (Näitä tehtäviä on tarjolla erityisesti Brysselissä.)

* Kiinteistönhuolto
Kiinteistövapaaehtoinen vastaa merimieskirkkokiinteistön kunnosta ja pienistä korjauksista.

Lähetä hakemus merimieskirkon vapaaehtoisen assistentin tehtäviin tästä linkistä. / Lisätietoja suoraan toimipaikasta tai HR-koordinaattori Sanna Puumalaiselta 040 632 4642, **@**.


Muu vapaaehtoinen ja kiireapulainen

Niin kotimaassa kuin muualla Euroopassa sijaitsevilla kirkoillamme tarvitaan myös kiireapulaisia lyhytaikaisiin hommiin sekä vapaaehtoisia, jotka haluavat sitoutua vähän pidempiaikaisesti merimieskirkkotyöhön. Tästä vapaaehtoisuudesta ei makseta korvauksia eikä kuluja, mutta kirkko tarjoaa mahdollisuuden osallistua hyvässä seurassa kansainväliseen työhön. Jos haluat osallistua toimintaamme ja auttaa silloin tällöin, silloin kun sinulle itsellesi sopii, ota yhteyttä sinua lähinnä olevan merimieskirkon johtavaan työntekijään.

Merimieskirkko järjestää säännöllisesti toimintaansa liittyviä kursseja ja koulutusta. Lue lisää täältä.