Tulosta Tekstin koko: a A A

3/15 Satamaoperaattorin juhlatervehdys

Hacklin Probulkin johtaja Juhana Köykän juhlatervehdys 8.9.2015.

Arvoisat juhlavieraat,

minun nimeni on Juhana Köykkä, ja sain kunnian tulla tuomaan porilaisen satamaoperaattori Hacklinin tervehdyksen tähän teidän juhlapäiväänne. Kiitokset siitä Suomen Merimieskirkolle ja erityisesti Katrille (Oldendorff).

Hacklin on lähes 110-vuotias satama- ja huolinta-alan perheyritys, jonka juuret ovat alkujaan Porin Reposaaressa. Viime vuosisadan puolivälissä pääkonttori siirtyi mantereen puolelle Mäntyluotoon, jossa se tänä päivänäkin edelleen sijaitsee.

Hacklin-yhtiöt on historiansa aikana toiminut monilla eri toimialoilla. Ahtaus-, huolinta- ja laivanselvitystehtävien ohella on muun muassa rakennettu laivoja, toimittu merkittävänä laivanvarustajana, kaupattu hiiltä, öljyä ja polttopuita ja jopa pyöritetty omaa matkatoimistoa.

Viime vuosikymmeninä olemme kuitenkin pääasiallisesti keskittyneet tarjoamaan suomalaiselle teollisuudelle ja kaupalle tehokkaita ja laadukkaita logistiikkapalveluita eli satama-, huolinta ja kuljetuspalveluja.

Porin Mäntyluodon ja Tahkoluodon lisäksi varsinaista satamaoperointia Hacklin harjoittaa tällä hetkellä Kotka-Haminan satamassa.

Muita toimipisteitä Hacklin-konsernilla on Helsingissä, Turussa, Tampereella, Hampurissa, Pietarissa, Moskovassa ja Shanghaissa. Helsingin, Turun, Tampereen ja Shanghain konttorit (eli Hacklin Logistics) keskittyvät pääasiallisesti projektihuolintaan ja kuljetuksiin. Laajan yhteistyöverkoston avulla kuljetuksia järjestellään ns. ovelta ovelle -tyyppisesti, esimerkiksi vaikkapa suomalaisen konepajan pihalta Brasilian sademetsiin.

Moskovan ja Pietarit toiminnot painottuvat luonnollisesti Venäjälle ja entisiin IVY-maihin. Suuri osa kuljetuksista hoidetaan rautateitse.

Hampurin konttorimme tehtävä on hankkia tuontilasteja Suomeen, omalle aikarahtaamallemme konttialukselle. Oma viikoittainen konttilaivayhteys Hacklinilla on ollut jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Välillä on liikennöity useammallakin laivalla.

Henkilöstön määrä koko konsernissa on tällä hetkellä 215 henkilöä, joista noin 140 työskentelee täällä Porissa.

Kokonaistonneissa mitattuna, suurimman Hacklinin käsittelemän tavaravirran Porin satamissa muodostavat erilaiset bulk- eli irtotavaratuotteet. Näitä ovat mm. malmirikasteet, ilmeniitit, hiili, sulfaatit, suolat ja erilaiset kemikaalit.

Muita liiketoiminta-alueita ovat projektitavaran käsittely ja laivaukset, sahatavaran varastointi ja laivaus sekä konttiliikenne. Konttiliikenteen tukijalkana on jo aikaisemmin mainitsemani Hacklinin itse operoima ja aikarahtaama M/S Ragna -konttialus Porin ja Hampurin satamien välillä.

Vielä joitakin aikoja sitten laivojen purkaus- tai lastausaika katsottiin kalenterista - ei kellosta. Satamaoperoinnin koneellistuminen ja tehostuminen satamissa tarkoittaa nykypäivän merimiehille, että lepoaikaa satamissa on hyvin vähän.

Pitkäaikainen ja hyvä yhteistyömme Saksalaisen Merimieslähetyksen (Deutsche Seemannsmission) kanssa on osoittanut, että työmuodolle jota Suomen Merimieskirkkokin tekee, on edelleen kova tarve.  Tämä tulee ilmi palautteesta, mitä alusten henkilöstöiltä ja varustamoilta saamme. Se on poikkeuksetta positiivista. Uskon että näin on myös muissa satamissa.

Sekä omasta, että Hacklinin puolesta haluan onnitella Suomen Merimieskirkkoa nyt juhlavuotena ja toivottaa kaikkea hyvää tulevaisuudelle. 

Kiitos!