Tulosta Tekstin koko: a A A

3/15 Laulun laiva ja kapteeni

Wille Snellman otatti itsestään valokuvan Greenockissa 1879.

W. H. Yorken maalaus fregatti Toivosta vuodelta 1872. Alkuperäiskuva on Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa.

Merikapteeni Henrik Wilhelm Snellman, kuuluisan Toivo-fregatin värikäs päällikkö, on tunnetuimpia suomalaisia merenkyntäjiä. Harvasta merenkulkijasta on tehty laulu, "Toivon herrasta" ja hänen laivastaan on.

Laiva ja kapteeni elävät laulussa

Henrik Wilhelm "Wille" Snellman syntyi kauppaneuvos J. W. Snellman Gerhadssonin yhdeksän lapsisen perheen viidenneksi vanhimpana vesana 6.4.1848.  Jo neljäntoista ikäisenä hänet merkittiin Oulun merimieshuoneen matrikkeliin. Ensimmäisen pestinsä hän sai kajuuttavahtina parkki Fredeniin, jonka pääomistaja hänen isänsä oli. Seuraavaksi Wille purjehti isänsä omistamissa parkki Helioksessa ja  parkki Attilassa konstaapelina. Fregatti Grefve Bergiin 1867 pestautuessaan Wille sai jo ylennyksen aliperämieheksi.

Perämiestutkinnon hän suoritti Oulun merikoulussa 1868 ja merikapteenin tutkinnon kolme vuotta myöhemmin, molemmat arvosanalla kiitettävä.

Suuren laivan 23-vuotias päällikkö

Willen opiskelujen aikana rakennettiin kauppaneuvos Snellmanin telakalla Toppilan Kraakkulassa fregattia, josta oli määrä tulla suurin Oulussa siihen mennessä rakennetuista laivoista. Piirustukset oli tilattu William H. Varneylta Bostonista USA:sta. Laivan pituudeksi oli sovittu 57 metriä ja leveydeksi 12 metriä. Kantavuutta laivalle tuli 530 lästiä eli noin 1060 rekisteritonnia. Keskimäärin oululaisten purjealusten koot olivat noihin aikoihin vain 250-350 lästiä.

Varustajan odotukset valmistuvan laivan osalta olivat suuret.  Krimin sodan menetykset tuntuivat kauppahuoneessa. Omistajan aivoituksia kuvastaa hyvin fregatin nimi ”Toivo”.

Oululaiset arvailivat valmistuvan laivan päällikköä innolla. Yllätys oli suuri, kun Snellman pestasi suurimman ja kalleimman laivansa päälliköksi vain 23-vuotiaan, vastikään merikapteenin kirjan saaneen poikansa Willen.

Ensimmäiselle matkalleen Toivo lähti Oulusta puutavaralastissa 16.10. 1871. Liverpooliin laiva saapui marraskuun lopulla. Siellä se telakoitiin ja vesilinjan alapuolinen osa rungosta päällystettiin kuparilevyillä, jotteivät meren pieneliöt kiinnittyisi pohjaan.

Merimiesten karkaamiset laivoista olivat tuohon aikaan yleisiä. Toivosta lähti sen ensimmäisessä ulkomaan satamassa viisi miestä omille teilleen. Sittemmin karkaamisia oli lähestulkoon jokaisessa satamassa.

Konflikteja kapteenin ja miehistön välillä lienee ollut jo Oulun ja Liverpoolin välillä, sillä Oulun maakunta-arkistoon sijoitetut Toivo- laivan ja Snellman-suvun paperit osoittavat Willen ostaneen Liverpoolista kronometrin, barometrin ja kompassin lisäksi revolverin ja ammuksia. Mistä konfliktit johtuivat, sitä on "vatuloitu" paljon. Osasyynä lienee ollut kipparin nuoruus ja virkaintoisuus. Osansa oli varmasti myös miehistön halulla kokeilla nuoren päällikön kestokykyä.

Englannista Toivo suuntasi helmikuussa 1872 Intian Bombayhin ja Burmaan. Eurooppaan alus palasi vuoden kuluttua.

Seuraava pitkä purjehdus suuntautui kesäkuussa 1873 Hongkongiin, Singaporeen ja Rangooniin. Miehistössä oli kuusi Cardiffissa mönstrattua nuorukaista. Kokiksi pestattu G. Gooper teki itsemurhan Hongkongin lähellä hyppäämällä mereen. Jälkipolvet ovat aprikoineet Toivosta ja Willestä tehdyn laulun sanoja, jotka väittävät päällystön kiduttaneen kokkia.

Kokkia he ruoskivat kuin järjettömät villit,
siksi kokki kyllästyi kurjalle elämälleen.

Kauheasti vuodatit he meriläisten verta
usein däkki punainen kuin teurastettu kenttä.

Matkaan liittyy seikkailukertomusta muistuttava oululainen perimätieto neljästä pienestä budha-patsaasta, jotka Wille toi kaukoidästä. 1890-luvulla Oulussa kerrottiin, että Wille oli palkannut alkuasukkaat ryöstämään patsaat temppelistä. Yksi budha -pysteistä on nähtävänä Pohjois-Pohjanmaan museossa.

Myös seuraava matka vei kaukoitään. Palattuaan sieltä syyskuussa 1875 Englannin Falmouthiin Wille sai ”oorderin” USA:n Pensacolaan. Sieltä noudettava puutavararahti tiedettiin taloudellisesti huonoksi, mutta kun parempaa ei ollut saatavilla Toivo lähti Amerikan matkalle, josta muodostui koettelemusten taival.

Laiva lähellä tuhoutumista

Vaikeuksia oli jo lähtöä tehtäessä Falmouthissa, sillä peräti yhdeksän miestä karkasi laivasta ja neljä otti ulosmaksun, näistä yksi oli perämies.

Ongelmista ei päästy Meksikon lahdellakaan. Pensacolan lastauspaikalla Toivo sai pohjakosketuksen ja myräkässä katosi osa lastattavista pelkoista. Viereen ankkuroitu laiva ajautui Toivon kylkeen vaurioittaen sen takilaa. Miehistöä karkaili alituiseen  ja molemmille perämiehille Wille antoi potkut. Toinen tosin möstrattiin myöhemmin takaisin.

Monien vastoinkäymisten jälkeen Toivo oli viimein lastissa 10.2.1876. Kevyessä etelätuulessa se nosti purjeensa ja aloitti matkansa Eurooppaa kohti.

Toivon traaginen  matka talvimyrskyjen aikaan Meksikon lahdelta Englantiin oli vähällä päättyä fregatin täydelliseen tuhoon. Lokikirja kertoo kapteenin ja miehistön epätoivoisesta kamppailusta hirmumyrskyä ja pahaa vuotoa vastaan. Selviytyminen tuholta oli neuvokkaan, toimintakykynsä kaikissa olosuhteissa säilyttäneen kapteenin ja osaavan laivanväen yhteisen ponnistelun tulos ja on sellaisenaan hieno esimerkki purjelaivakauden merimiesten korkeasta ammattitaidosta.

Helmikuun 23. päivänä pohjoistuuli yltyi 8-9 beaufortiin. Alus käännettiin myötäiselle. Nopeus nousi 12 solmuun. Lokikirja kertoo täydestä myrskystä ja korkeasta merenkäynnistä.

Seuraavina päivinä tuulet vaihtelevat 1:stä 9 beaufortiin ja nopeus 1:stä 10 solmuun. Yöllä 1. 3. tuuli tyyntyy kokonaan, sää on pilvinen ja pohjoisesta käy korkea maininki. Purjeita lisätään. Wille kirjoittaa lokikirjaan: ”Utan styrmakt” (alus ohjauskyvytön). Seuraavana aamuna tuuli voimistuu ja alus tottelee taas peräsintään. Iltapäivään ehdittäessä lounaan ja etelän välinen tuuli puhaltaa jo 8 beaufortin voimalla ja purjeita on reivattava. Laivaa on nyt pumpattava jokaisen vahdin aikana.

Seuraavan yön pohjoisella Atlantilla merikapteeni Snellman oli muistava loppuikänsä. Silloin Atlantti otti tosissaan mittaa Oulun pojasta. Puolen yön tietämissä Wille kirjoittaa lokikirjaan: ”Täysi myrsky kovine sadekuuroineen. Korkea kannelle vyöryvä ristiaallokko.” Aamuyöllä tuuli yltyy 10 - 11 beaufortiin. Wille kääntää laivan piihin (keula mahdollisimman lähellä tuulen silmää). Purjeita on ylhäällä vain  sen verran, että alus säilyttää ohjattavuutensa.

Miehistö taistelee hirmumyrskyä vastaan. Alus makaa voimakkaiden puuskien seurauksena kyljellään. Suojanpuoleinen kaide on veden sisässä. Takila alkaa vaurioitua, purjeet repeilevät. Alus tekee hallitsemattomia, voimakkaita liikkeitä ja ottaa kovasti vettä sisäänsä. Kannelle köytetty vararaaka irtoaa surringeistaan. Kapteeni kirjoittaa lokikirjaan hirmumyrskystä ja vaikeasta merenkäynnistä.

Kello 7 valtava aalto lyö laivan yli, rikkoo skailetin ruudut ja täyttää kajuutan vedellä. Osa ruokatavaroista tuhoutuu. Pilssit peilataan ja aluksessa havaitaan olevan 7 jalkaa (2,1 m) vettä.

Meri pieksää vuotavaa, raskaasti liikehtivää alusta, joka menettää koko ajan purjeitaan. Tuulen voimakkuus putoaa viimein 8 beaufortiin ja Wille käskee kääntää keulan itään. Vahingoittuneeseen takilaan vaihdetaan ehyitä purjeita. Alus on selviytynyt myrskystä, mutta saanut erittäin pahan vuodon.

Pumpaten yli Atlantin

Aina Liverpoolin Kanada-dokkaan kiinnittymiseen asti 26. 3. jokaisen vahdin kohdalla Toivon lokikirjassa on merkintä: ”Pumpattu koko vahdin aika.” Jos joku on ylittänyt kärsien Atlantin, niin taatusti pumppuja lähes neljä viikkoa säässä kuin säässä jyskyttänyt Toivo-fregatin miehistö.

Liverpoolissa Wille antaa yhdelle matruusille potkut. Viisi miestä ottaa ulosmaksun ja yksi riitaantuu kapteenin ja perämiehen kanssa niin sydänjuuriaan myöten, ettei suostu enää palaamaan laivaan. Asiaa puidaan myöhemmin Vaasan hovioikeudessa asti ja matruusi Anders Boom voittaa riitajuttunsa.

Kirjeessään Liverpoolista isälleen Wille kertoo myrskystä ja sen aiheuttamista vaurioista. Hän mainitsee kyljessä olevan jopa neljän tuuman syvyyteen ulottuvia toukan reikiä ja esittää, että laiva olisi viisainta ”ottaa kotiin” perusteellisia korjauksia varten. Kauppaneuvos on kuitenkin sitä mieltä, ettei Toivon kannata vuodostaan huolimatta purjehtia tyhjänä Ouluun telakoitavaksi. Hän käskee hakea Portugalin Setubalista suolalastin tuomisiksi. Korjauksia hän lupaa tehdä laivaan vain sen verran kuin on aivan välttämätöntä.

Kesäkuun 7. päivänä 1876 Toivo lähtee suolalastissa Setubalista, mutta alus vuotaa kovasti ja toinen pumppu juonittelee. Keula käännetään lähtösatamaan, jossa lastia kevennetään. Kylkiä tiivistetään ja Englannista tilatut uudet pumput asennetaan.

Kesäkuun 25. päivänä päästään viimein matkaan. Kööpenhaminan redille vuotava alus saapuu 16. 7. Yöllä karkaa toinen perämies ja talousesimiehelle Wille antaa potkut.

Pohjanlahdella aluksessa on taas konflikti. Wille komentaa matruusi M. Similän  raaputtamaan 3 beaufortin etelätuulessa myötäiseen purjehtivan laivan mesaanikahvelia. Similä ei uskaltaudu mastoon. Wille tekee merkinnän miehen kieltäytymisestä lokikirjaan.

Ensimmäiseltä, viisi vuotta kestäneeltä purjehdukseltaan Toivo palaa kotisatamaansa 3.8.1876. Aivan kotiportilla, Hailuodon kohdalla, alus käy karilla luotsin jo ollessa laivassa. Ankkuroiduttuaan Oulun redille Wille käskee miehet pumppuihin, mutta nämä kieltäytyvät. Pumppaajat on pestattava maista.

Willen komennossa Toivo-laiva purjehti vielä kolmisen vuotta käyden mm. Jaavalla, Brasiliassa ja USA:n Philadelphiassa. Syyskuussa 1879 Wille luovutti  Rochefortissa Ranskassa laivan päällikkyyden serkulleen Hamina-Villeksi kutsutulle H. W. Snellman vanhemmalle.

Laulussa liioitellaan

Toivo-laivan vaiheet ovat kiinnostaneet tutkijoita. Lähteenä on käytetty mieluusti aliperämies Jaakko Haatajan ja Onni-laivassa seilanneen Allu Wallgrenin sepittämää laulua Laiva Toivo, Oulu. Laulu oli tarkoitettu pilkkalauluksi ja kostoksi, sillä perämies Haatajalla oli kärhämää Willen kanssa.

Kaksisataa viisikymmentä miestä kerkes pitää,
herra laivuri laivassansa neljän reissun sisään.

Vaikka laulun on todettu eräiltä osiltaan kertovan todellisista tapahtumista, on siinä myös selviä liioitteluja. Laulu mm. väittää Toivossa ehtineen Willen aikana purjehtia peräti 250 miestä. Oikea luku on 154. Perämiehiä laulu väittää olleen viiden vuoden aikana 13. Laivan asiakirjat kertovat täysperämiehiä olleen 5 ja aliperämiehiä 4.

Laulu  antaa Willestä kuvan laivanpäällikkönä, joka oli viehättynyt vallastaan ja tyrannisoi alaisiaan ruoskimalla heitä ja räiskimällä revolverilla. Toivon säilyneet asiakirjat sekä Willen ja J. W. Snellmanin välinen kirjeenvaihto osoittavat, että Willellä oli kaikissa toimissaan vain yksi pyrkimys: laivan oli tuotettava voittoa. Ilmeisesti nuorella kapteenilla oli kuitenkin ankarat otteet miehistöään kohtaan.

Vaikka ruoskimisista ja ammuskeluista ei löydykään selviä todisteita, tuskin kertomukset rämäpäisyydestä ja kohtuuttomasta kurinpidosta tyhjästä syntyivät.

Säilynyt kirjeenvaihto kertoo Willen suhtautuneen arvostavasti ja kunnioittavasti isäänsä. Omia ajatuksiaan hän toki tarjosi ”gode papalle”, mutta ei pullikoinut nimeksikään vastaan kauppaneuvoksen ladellessa määräyksiään. Isä puhui kirjeissään pojalleen rahasta ja rahdeista, kotiasioista ei juurikaan. Raha ja aikatauluissa pysyminen saivat korostetun aseman nuoren kapteenin ajatusmaailmassa ja toiminnoissa.

Jos hän ei ois syntyisin tuon komersroodin poika,
niin ei laki antais hänen laivaa enää hoitaa.

Maihin jäätyään Wille teki menestyvän uran liikemiehenä. Hän perusti kotikaupunkiinsa rautakaupan ja oli mukana saha- ja laivanvarustustoiminnassa. Avioliitosta pappis- ja kauppiassukuisen Maria Fellmanin kanssa syntyi kymmenen lasta. Oululaiset tunsivat "Neelmannin Willen" joviaalina, mutta räiskähtelevänä persoonana, joka "praataili" mielellään toisten merimiesten kanssa punssilasin ääressä. Hän kuoli 19.10.1902 vain 54 vuoden ikäisenä pahan vilustumisen seurauksena.

Toivo-laiva myytiin 2 700 punnan hinnasta Norjaan 1888. Lloyd’sin rekisteristä se poistettiin 1895.

 

Joni Skiftesvik