Tulosta Tekstin koko: a A A

4/15 Merikarhu seilaa Välimerelle

Vartiolaiva Merikarhu Helsingin Katajanokalla Rajavartiolaitoksen laiturissa, taustalla jäänmurtajia.

Merikarhun Kreikan-keikan kipparit: kakkospäällikkö, kapteeniluutnantti Jere Purhonen ja kapteeniluutnantti Tuomas Luukkonen, joka on laivan vakituinen päällikkö.

Vartiolaiva Merikarhu osallistuu pakolaisvyöryn valvontaan Kreikan ja Turkin rajalla.

Teksti ja kuvat: Paavo Tukkimäki

 

Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Merikarhu valmistautuu uransa toistaiseksi pisimpään ja erikoisimpaan operaatioon, sillä tammikuussa alus matkaa Välimerelle valvomaan Kreikan ja Turkin välistä rajaa.

Suuria rakenteellisia muutoksia ei alukseen tarvitse tehdä poikkeuksellisen keikan vuoksi. Välimerellä vesi on hitusen lämpimämpää kuin Suomenlahdella, jonne Merikarhu on rakennettu. Niinpä koneita on optimoitu ja niiden jäähdytyksen tehoa on hieman nostettu asentamalla lisälauhdutinlevyjä. Merikarhun kahdesta veneestä pienempi vaihtuu isompaan, ja takakannelta tyhjennetään kaikki tarpeeton niin, että sinne saadaan sopimaan 150–200 ihmistä.

Alus varustetaan käänteisosmoosilaitteistolla, jolla saadaan merivedestä makeaa vettä, ja näin varmistetaan makean veden riittävyys pitemmilläkin partiomatkoilla. Tietoliikenneyhteyksiä kohennetaan, Rajavartiolaitoksen laiturilla odotteli haastattelupäivänä asennusta uusi antenni kupunsa sisässä.

Ilmastointi huolletaan ja sen toimintaa tehostetaan, vaikka Kreikan kevät ei lämpötiloiltaan juuri poikkea Suomen kesästä.

Öljyntorjuntakalusto jää Suomeen, samoin kaikki muukin, mitä ei tarvita etelässä.


Miehistöä tulee lisää

Miehistöpuolella muutokset ovat suurempia. Partiomatkoilla Suomenlahdella on aluksella 10–12 hengen miehistö, Kreikan-keikkaa varten vahvuus nostetaan 22:een. Näin aluksella on aina myös reserviä tiukkojen tilanteiden varalta – aivan sotakoulujen klassisten oppien mukaan.

Miehistöä on kaksi eli kaksi kertaa 22, sillä porukka työskentelee noin kolmen viikon jaksoissa, joiden jälkeen on yhtä pitkä vapaa.

Merikarhu tekee Välimerellä samaa työtä kuin kotimaan vesilläkin, ”työnantaja” vain vaihtuu Euroopan rajaturvallisuusvirastoon Frontexiin. Kreikka on pyytänyt sen apua merirajansa valvontaan, ja Suomi tarjosi avuksi Merikarhua.

”Tehtävät eivät periaatteessa eroa toiminnasta kotimaassa. Keskeinen työ on valvoa, paljastaa ja torjua luvatonta rajanylitystä”, kertoo Merikarhun ykköspäällikkö, kapteeniluutnantti Tuomas Luukkonen, 36.

Merikarhun havainnointikyky on parempi kuin pienillä paikallisilla vartioaluksilla, ja se seuraa liikennettä rajan yli. Kun ylitys havaitaan, otetaan yhteys tulijaan ja pyritään selvittämään rajanylityksen luonne. Jos kyse on laittomasta ylityksestä, tulijat otetaan tarvittaessa kyytiin ja kuljetetaan lähimpään kreikkalaiseen satamaan.


Tarkoitus hallita laitonta tuloa

”Tarkoitus on hallita laitonta ylitystä ja toimittaa ylittäjät turvallisesti Kreikan viranomaisten toimien piiriin ensimmäisessä Schengen-alueen saapumismaassa”, Luukkonen kertoo.

Tulijoiden alukset ovat usein olleet huonokuntoisia tai lähes merikelvottomia, ja Merikarhukin varautuu siihen, ettei niitä voi vain hinata satamaan, vaan mahdolliset turvapaikanhakijat on poimittava kyytiin. Heidät on tarkoitus panna laivan peräkannelle, jonne tehdään tilaa noin 150–200 ihmiselle. Sisätiloihin ei tulijoita tautivaaran vuoksi lasketa.

Turvapaikanhakijoiden keskuudessa miehistö toimii suojavarusteissa, ja kun Merikarhu on rakennettu myös kemikaalivahinkojen torjuntaa, sen sisätilat voidaan ylipaineistaan niin, ettei ulkoa tule ilmaa ja sen mukana haitallisia kaasuja sisään. Menetelmää voisi käyttää myös taudinkantajien torjuntaan, tulevathan turvapaikanhakijat alueilta, joilla on esimerkiksi koleraa. Tosin Luukkosen mukaan systeemiä tuskin tarvitaan.

Myös voiman käyttöön konfliktitilanteissa on varauduttu. Rajavartijoiden perusvarustukseen operaatiossa kuuluvat pistooli, käsiraudat ja patukka, ja erikoiskoulutettu ryhmä ottaa ensikontaktin tulijoihin operaatioalueella. ”Toiminnan rauhoittamiseen on vuosien saatossa sovitettu menetelmät”, Luukkonen kertoo.

Tulijoiden murteita hallitsevia, esimerkiksi arabiantaitoisia jäseniä ei miehistössä ole, mutta yhteydenpidossa tulijoihin käytetään englannin ohella rauhanturvatehtävistä tuttua vakiofraasistoa, jota ”yritetään lausua tavalla, jonka tulijatkin ymmärtävät niin, että ensikontakti olisi järkevä, turvallinen ja tarkoituksenmukainen”.


Vain Kreikan vesille

Merikarhu operoi vain Kreikan vesillä eli siis Schengen-alueen ulkorajalla, Turkin puolelle ei käytännössä ole mitään asiaa, tosin harvinainen poikkeus voisi olla esimerkiksi meripelastustehtävä. Alus avustaa Kreikan viranomaisia, ja Merikarhulle tulee kreikkalainen yhteysupseeri. Hän tuntee alueen ja on avuksi myös erilaisissa toimivaltakysymyksissä.

Valvonnan koordinoinnista vastaa Pireuksessa Frontexin operaatiokeskus, jossa on myös suomalainen yhteysupseeri. Hänen kauttaan voidaan asioita hoitaa epäselvyyksien välttämiseksi myös suomeksi, ja lisäksi Merikarhulla on myös mahdollisuus olla yhteydessä Suomeen 24 tuntia vuorokaudessa.

Alueella operoi pienempi suomalainen partiovene helmikuun loppuun, Merikarhun myötä mittakaava muuttuu isommaksi. Tulevia operaatiokollegoja ovat kreikkalaisten ohella muiden muassa norjalaiset ja englantilaiset.


Siirtomatkaa yli 7 000 kilometriä

Merikarhu ei aiemmin ole käynyt Itämeren ulkopuolella, sen sijaan Itämeren kaikki rantavaltiot on koluttu. Siirtomatkaa Kreikkaan kertyy noin 4 000 meripeninkulmaa eli runsaat 7 000 kilometriä, ja kun Merikarhun marssivauhti on 12 solmua eli 22 kilometriä tunnissa, Luukkonen arvioi matkan kestävän noin 18 päivää.

Toinen miehistöistä aloittaa matkan Kreikkaan, ja toinen tuo aluksen perille. Luukkosen mielestä menomatka tarjoaa miehistölle otollisen tilaisuuden hitsautua yhteen tulevaa tehtävää varten.

Henkilökohtaisesti mielenkiintoiselta tuntuu tuo siirtomatkakin, kun näin isoilla vesillä ei ole ennen käyty”, Luukkonen tuumii.

Lähtijät ovat vapaaehtoisia, perhesyistä eivät edes kaikki Merikarhun vakimiehistön jäsenet tule mukaan.

Päälliköitä on kaksi: ykköskippari Luukkosen lisäksi kapteeniluutnantti Jere Purhonen, 32, joka on Länsi-Suomen merivartioston vartiolaiva Uiskon ensimmäinen perämies ja palvellut Merikarhulla aiemmin. Kummallakin kipparilla on kokemusta rauhanturvatehtävissä, ja Jeren Purhosen avovaimo oli tuumannut, että mieluummin Kreikan saaristoon kuin rauhanturvaajaksi. Kun rauhanturvatöissä oltiin kolme kuukautta yhteen putkeen, niin Frontrexin hommissa ollaan vain kolmisen viikkoa kerrallaan.

Luukkosen vaimo taas oli todennut, näin erikoislaatuista tilaisuutta ei pidä jättää käyttämättä.

Vartiolentolaivueesta tulee miehistöön kaksi hoitokoulutettua, Merikarhu pyrkii auttamaan huonokuntoisia tulijoita ensihoidon keinoin. Matkassa on myös kaksi naista. Maahanpyrkijät tulevat kulttuureista, joissa miehen ja naisen suhde toinen kuin meillä, ja naisia tarvitaan asioimaan naistulijoiden kanssa.


Leipää ja lenkkimakkaraa

Merikarhulla kippari ja konepäällikkö asuvat yksin, mutta osa laivaväestä joutuu opettelemaan asumista kahden hengen hyteissä. Kipparien vastuulla on jakaa miehistö hytteihin niin, että henkilökemiat ja vahtivuorot kohtaavat mielekkäällä tavalla.

Yleiset tilatkin ovat sen verran pienet, että ruokailua, saunomista ja liikuntatilojen käyttöä varten joudutaan ehkä laatimaan vuorot.

Tuomas Luukkonen uskoo, että porukan keskinäistä sopeutumista helpottaa se, että Rajavartiolaitoksen meripuolen väkeä on sen verran vähän, että kaikki ovat ainakin kasvotuttuja.  Huoltopuolella proviantti eli ruoka ostetaan Kreikasta, mutta mukaan on tarkoitus ottaa lenkkimakkaraa ja ruisleipää niin paljon kuin kylmätiloihin sopii. Myös laivan varaosia otetaan mukaan tavallista suurempi setti.


Vartiolaiva Merikarhu

  • rakennettu 1994
  • pituus 58 m
  • leveys 11 m
  • syväys 4,7 m
  • koneteho 2 800 kW
  • maksiminopeus noin 15 solmua/28 km/h
  • Alus pystyy kulkemaan puolimetrisessä jäässä