| |
SUOMALAISTEN PARISSA -
MYRSKYSSÄ JA MYÖTÄTUULESSA
 |
Suomen Merimieskirkko perustettiin vuonna 1875 auttamaan ulkomailla vaikeuksiin joutuneita suomalaisia. Käytännössä tämä tarkoitti aikanaan merenkulkijoita ja siirtolaisia.
Nyt, yli sata vuotta myöhemmin, merimieskirkolla kohtaa tilapäisesti ja pysyvästi ulkomailla asuvia suomalaisia sekä heidän ystäviään ja läheisiään. |
Kirkko haluaa edelleen tarjota apuaan kaikille hätään joutuneille, mutta kirkolle voi tulla käymään, vaikka hätä on vain ruisleivän puute tai halu käydä saunassa.
Merimieskirkon tarkoituksena on juhlallisesti "yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa ja sen tunnustuksen mukaisesti tehdä kristillistä, sosiaalista, kulttuurillista ja diakonista työtä merenkulkijoiden ja ulkomailla olevien suomalaisten parissa ja toteuttaa kansainvälistä kristillistä työtä Suomen satamissa." Tämän ohjelmanjulistuksen taakse kätkeytyy halu kohdata ihmisiä ilossa ja surussa, tarjota kotoisa levähdyspaikka jokaiselle sitä kaipaavalle ja saattaa erilaiset ihmiset yhteen saman katon alle.
Merimieskirkon ensimmäinen työntekijä, merimiespappi Elis Bergroth, lähetettiin vuonna 1880 Englantiin Grimsbyn ja Hullin satamiin. Lontoo oli kuitenkin työn kannalta ehdottomasti tärkein paikka ja Bergroth siirtyi Lontooseen vuonna 1882. Tästä alkoi se työ Lontoossa, jota edelleen pyritään jatkamaan.
Vuosien kuluessa Lontoon kirkolla on käynyt ja työskennellyt lukematon määrä ihmisiä. Kirkon historiassa näkyykin lukuisten ihmisten elämäntyö ja toiminnan jälki. Kirkko on täynnä tarinoita saadusta avusta, yllättävistä kohtaamisista ja saunan ihmeellisistä vaikutuksista.
Uusia tarinoita kirjoitetaan joka päivä. Lontoon suomalainen kirkko on merkittävin Iso-Britanniassa ja Irlannissa asuvien suomalaisten sekä suomiystävien kohtaamispaikka. Kohtaaminen tapahtuu kristillisessä, kulttuurillisessa ja sosiaalisessa viitekehyksessä joko kirkolla tai tapahtumissa kirkon ulkopuolella. Kirkko tekee työtä vakituisesti maassa-asuvien, merimiesten, au pairien, opiskelijoiden, turistien ja eri asioilla alueella liikkuvien suomalaisten kanssa niin Lontoossa kuin Lontoon ulkopuolellakin aina Skotlantia ja Irlantia myöten.
Nykyinen kirkkorakennus on valmistunut 1958 ja on järjestyksessään kolmas suomalainen kirkko Lontoossa. Kirkon arkkitehti Cyrill Mardall-Sjöström suunnitteli uuden kirkon jo ennen sotia Southwarkin puistossa sijainneelle tontille. Tontista jouduttiin kuitenkin luopumaan, mutta tilalle saatiin nykyinen tontti Rotherhithessa, jonne kirkko valmistui 1958. Kirkkorakennuksessa suoritettiin laaja peruskorjaus vuosina 2005-2006. ( Lue erillinen raportti. )
HALLINTO JÄSENTENSÄ EHDOLLA
Lontoon Suomalaisen kirkon uskottuina miehinä on neljä asemansa perusteella tähän tehtävään uskottua: Suomen Lontoon suurlähettiläs Pekka Huhtaniemi, Suomen Merimieskirkko ry:n pääsihteeri Sakari Lehmuskallio, konttoripäällikkö Tuula Davis ja Lontoon suomalaisen kirkon johtaja Teemu Hälli.
 |
Suurlähettiläs Jaakko Laajava ( oikealla ) on Kirkon Trustin puheenjohtaja.
Kuvassa hän on rouva Pirjoriitta Laajavan sekä Juha Rintamäen seurassa Lontoossa sijaitsevalla Sunborn Yacht -laivalla. |
Käytännön asioista päättää hallitus, jonka puheenjohtajana toimii kirkon johtaja Teemu Hälli. Jäseninä ovat Tuula Davis, Jukka Salo ja Tero Pikala.
Kirkkotoimikunta valitaan Lontoon suomalaisten kirkon jäsenten keskuudesta vaaleilla. Kirkkotoimikunnan tehtävänä on tukea kirkon työtä, pitää hyviä traditioita elävinä sekä löytää ja tukea uusia aloitteita. Kirkon toiminta kattaa koko Iso-Britannian ja Irlannin. Tämän vuoksi näiden alueiden edustus pyritään takaamaan kirkkotoimikunnassa. Kirkkotoimikunnan puheenjohtajana toimii Tero Pikala. Jäseninä ovat Marja Zabiega, Seija Wallace, Marja Kimberley, Marja Nurmikko, Tuulia Matikainen-Castledine, Maria Onuigbo ja Leena Inkinen seklä varajläseninlä Helena Alton, Antti Lemberg ja Virpi Lynch
Edelliset vaalit pidettiin kesällä 2010. Seuraavan kerran vaalit järjestetään syksyllä 2012, kun kirkkotoimikunnan erovuoroisten jäsenten tilalle valitaan uudet jäsenet.
Kirkkotoimikunnan vaaleissa äänivaltaisia ovat vain Lontoon suomalaisen kirkon jäsenet. Jäsen tukee kirkon toimintaa kannatusjäsenmaksulla. Jäsenen on kirkon toimintaan sitoutunut henkilö, joka haluaa tukea ja edistää Kirkkonsa toimintaa.
|