Suomen Merimieskirkoilla kotimaassa ja ulkomailla työskentelee eri tehtävissä pappeja, talousalan ammattilaisia, diakoneja, sosiaalityöntekijöitä ja nuorisotyönohjaajia.
Ulkomaille lähteviltä työntekijöiltä edellytetään vähintään kolmen vuoden työsopimusta. Merimieskirkoille otetaan myös harjoittelijoita ja vapaaehtoisia assistentteja.
Avoimista työpaikoista ilmoitetaan yleensä myös Kotimaa-lehdessä.
Paikkoja voi tiedustella myös Suomen Merimieskirkko ry:n keskustoimistosta
puh. 09-6962 450.
Sosiaalikuraattoriksi Benelux-maihin
Etsimme haasteita pelkäämätöntä ja työtä kaihtamatonta sosiaali- tai kirkollisen alan ammattilaista tai muun soveltuvan koulutuksen saanutta henkilöä uuteen sosiaalikuraattorin toimeen 15.8.2012 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työntekijän sijoituspaikka on Antwerpen ja työalueena kaikki Benelux-maat.
Tehtävän hoitaminen edellyttää joustavuutta, kykyä tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, innokkuutta kehittää laaja-alaisesti merimieskirkon toimintaa, erityisesti sosiaali- ja kasvatustyötä sekä vastata Antwerpenin merimieskirkon toiminnasta. Kokemus kirkollisesta työstä ja hyvä kielitaito (vähintään suomi ja englanti) katsotaan eduksi. Sosiaalikuraattorilta edellytetään sitoutumista vähintään kolmeksi vuodeksi.
Sähköinen hakemus osoitteessa http://www.merimieskirkko.fi/tyopaikat/hakemuslomake.asp
on lähetettävä 27.4.2012 mennessä. Tiedustelut: Merimieskirkon johtaja Jarmo Karjalainen puh. +31-6-5388 3641 (jarmo.karjalainen@merimieskirkko.fi). Lisätietoja merimieskirkon toiminnasta: www.merimieskirkko.fi tai www.merimieskirkko.be
Etsitkö uusia haasteita?
Ulkomaan merimieskirkoilla on tarjolla työtä vapaaehtoisille assistenteille. Assistentti toimii joko emäntien apuna keittiössä ja asiakaspalvelussa tai huolehtii laivakäynneistä ja merimieskirkkokiinteistöstä.
Toivomme sinulta sitoutumista vuodeksi, rohkeutta kohdata ihmisiä, ennakkoluulottomuutta astua uuteen elämänvaiheeseen, hyvää yhteistyökykyä, innokasta itsensä likoon panemista, ajokorttia ja uskallusta ajaa suurkaupungin vilinässä sekä kykyä tulla toimeen suomen- ja englannin kielellä. Maksamme matkat, ruokarahan ja asunnon.
Lue lisää vapaaehtoistyöstä valikossa Tyopaikat > Vapaehtoistyö ja lähetä sitä kautta hakemus merimieskirkon vapaaehtoisen assistentin tehtäviin.
Lisätietoja saat myös soittamalla henkilöstöjohtaja Heikki Rantaselle, puh. 09-6962 4534.