Vapaaehtoistyö

Vuosivapaaehtoinen / vapaaehtoinen assistentti

Useimmissa Suomen Merimieskirkon toimipaikoissa Euroopassa toimii yksi tai useampi vapaaehtoinen assistentti. Vapaaehtoiset assistentit ovat laadittavan palvelusopimuksen mukaan työtiimin täysiä jäseniä ja vastaavat itsenäisesti heille uskotuista tehtävistä. Vapaaehtoisen assistentin palvelusopimus tehdään vuodeksi. Hakuaika on pääsääntöisesti maalis-huhtikuussa, mutta paikkoja kannattaa kysellä myös muina aikoina. Hakijoilta edellytetään ajokorttia, ajokokemusta, rohkeutta ajamiseen, kielitaitoa (vähintään englanti), motivaatiota, joustavuutta ja hyviä sosiaalisia taitoja. Työ eri tehtävineen, velvoitteineen ja joustavinen työaikoineen ei valitettavasti sovellu esimerkiksi yhksinhuoltajavanhemmalle. Vuosivapaaehtoisen pesti sopii erinomaisesti opiskelusta tai palkkatyöstä välivuotta pitävälle ja kansainvälistä kokemusta haluavalle. Työstä ei makseta palkkaa, mutta Merimieskirkko tarjoaa päivärahan luonteisen korvauksen sekä kustantaa matkat ja asunnon. Vapaaehtoisten assistenttien tehtävät jakautuvat kolmeen pääalueeseen: 1) keittiö- ja asiakaspalveluun, 2) työhön merenkulkijoiden ja rekkamiesten parissa ja 3) kiinteistöhuoltoon.

* Keittiö- ja asiakaspalvelu
Keittiövapaaehtoinen toimii emännän alaisena keittiön ja asiakaspalvelun tehtävissä. Toimenkuvaan kuuluu ruoan valmistus, tarjoilu, siivous, myyntityö kanttiinissa ja kirkon Suomi-kaupassa, majoitustoimintaan liittyvät työt, juhlien ja myyjäisten valmistelu ja toteutus. Sekä luonnollisesti ystävällinen asiakaspalvelu ja keskustelu kirkolla kävijöiden kanssa.

* Työ merenkulkijoiden ja rekkamiesten parissa
Vapaaehtoinen assistentti toimii kirkon johtajan tai sosiaalikuraattorin alaisena. Tehtävänkuvaan kuuluvat laivakäynnit satamaan saapuvilla laivoilla, joissa työskentelee suomalaisia merenkulkijoita. Laivalla työntekijä on kirkon edustaja, jota sitoo luottamuksellisuus ja ammatillisuus. Merenkulkijoita palvellaan perinteisesti tarjoamalla keskustelua ja uusia sanomalehtiä luettavaksi sekä kuljetuspalveluja kirkolle ja retkille. Laivakäynneillä vaihdetaan samalla laivalla olevat lainakirjastot ja -videot. Rekkamiesten palvelu keskittyy erityisesti kuljetuspalveluihin.

* Lapsi-, perhe- ja nuorisotoiminta
Lapsi-, perhe- ja nuorisotoiminnan vapaaehtoinen assistentti toimii erilaisten kerhojen ja pyhäkoulun ja nuorteniltojen vetäjänä. Lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu osallistuminen au pair- ja leiritoimintaan. (Näitä tehtäviä on tarjolla erityisesti Brysselissä ja Lontoossa)

* Kiinteistönhuolto
Kiinteistövapaaehtoinen vastaa merimieskirkkokiinteistön kunnosta ja pienistä korjauksista.

Lähetä hakemus merimieskirkon vapaaehtoisen assistentin tehtäviin klikkaamalla tästä. / Lisätietoja: Heikki Rantanen, 09-6962 4534, heikki.rantanen@merimieskirkko.fi

Vapaaehtoinen kiireapulainen

Niin kotimaassa kuin muualla Euroopassa sijaitsevilla kirkoillamme tarvitaan myös vapaaehtoisia kiireapulaisia. Tästä ei makseta korvauksia eikä kuluja, mutta kirkko tarjoaa mahdollisuuden osallistua hyvässä seurassa kansainväliseen työhön. Jos haluat osallistua toimintaamme ja auttaa silloin tällöin, silloin kun sinulle itsellesi sopii, ota yhteyttä sinua lähinä olevan merimieskirkon johtavaan työntekijään.